tiistai 25. tammikuuta 2011

Perusvaatteet pikkuinulle

Meidän pieni mies on keksinyt itselleen nimen. Inu. Inu on 2v 4kk, eikä montaa sanaa sano. Joka päivä kyllä enemmän ja enemmän. Inu sai tänään ompelupiirissä itselleen paidan ja housut. Paidan kankaan ostopaikasta ei taaskaan ole mitään hajua. Kaava Ottobresta, sama millä edellinen yöppärikin, ja monet monet muut. Koko 92 cm. Resori Hannan Kankaasta.  


Ja tietenkin paita tarvitsee housut. Housujen kankaat, sekä joustofrotee ja resori siis, on Hannan Kankaasta. Kaava on oma. Koko jotakuinki 92 cm. Näissä on muuten molemmissa pienet merkinpätkät, ne on Michas Stoffeckesta.


Lisäksi ompelin serkkuni haaremihousuja, tai siis leikkasin haaran auki ja tein siitä saumuroimalla ihanan kesämekon. Tai siis ei nää mitkään housut olleet vaan semmonen mekko haaremi-alaosalla. Kävin testauttamassa sitä neidillä, ja oli muuten nätti. Hyvin simppeli ompelus, mutta mainittava asia kuitenkin, ihan aikuisten vaatteita olen ommellut ;) Ehdin siinä aikani kuluksi leikata myös norsupaidan, ja kasasinkin sen muuten, mutta resoreja se jäi vajaaksi. Harmittava takaisku, en millään jaksaisi alkaa vääntään sitä täällä kotona. Ehkä se odottaakin ensi viikkoon? Onpahan ainakin aikaa miettiä resoreille oikea väri. Musta eikä valkoinen nyt oikein iske.. 

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

pöllöpaitoja poikasille


Nämä paidat leikkasin siis kansalaisopiston piirissä kun aikaa oli, ompelukset jäi kotiin, ja tänään viimein sain sitten valmista aikaiseksi. Käänteet tuppaa jäämään aina vaiheeseen.

Edelleen näyttää ongelmana olevan liian lyhyet hihat. Pitää seurata tilannetta pesun jälkeen, jos kangas kovin kutistuu, saa pojat paitoihinsa resorit hihansuihin. Onneksi tuo on helppo pelastus. Pienemmän paidan kaava on sama kuin aiempi apilapaita, kokoa 92 cm. Pöllökankaan ostopaikkaa en muista, mutta yksivärinen jersey on Eijan Kankaasta Ylivieskasta. Toistaiseksi ainakin tosi jämäkän oloista kangasta, saa nähdä mitä tekee pesun jälkeen. Elastaania tai jotain siinä on seassa.. Pääntielle oli pakko pistää musta resori, kun ei sopivampaa ollut. Punainen ois ollut kyllä kiva piristys.


Isomman poikasen paidassa kaava on myöskin Ottobrelta, koko 116 cm. Muistelen että kyseessä on joku syksyn lehti.. Säälittävän huonosti muistan kyllä kaavojen alkuperän. Yksivärinen trikoo niin ikään Eijan Kankaasta, kuviollisesta ei muistikuvaa. Resori tässä isommassa myös Eijan Kankaasta. Tätä samaa sävyä mulla on nyt reilu 70 senttiä ylimääräisenä, kun ei se ennen joulua Myllymuksuilta tilattu ollutkaan sitä limeä mitä tarvitsin. Oikea väri löytyi muuten Hannan Kankaasta. 


Normaalisti en pojille samanlaisia kamppeita halua, ja mies kritisoi nyt jo. Mutta onneksi näitä ei oo pakko käyttää yhtäaikaa :)

Nyt pitäis vielä keksiä mitä sitä sitten seuraavaksi ompelisi. Ois norsua ja jotain olioita ja vähän autoo, pilvee, apinaa ja apilaa, yksiväristä ja moniväristä, ois trikoota ja velouria ja mitä vielä. Puoh. Onneks on aikaa pari viikkoa vielä :D

torstai 13. tammikuuta 2011

Elämäni ensimmäinen kirjoneule

Tarvitaan sukkia kaipaava kaveri, sopivasti hulluutta, vähän seiskaveikkaa ja riittävän hyvä ohje. Ripaus vielä uteliaisuutta, ja siinä se nyt on. Elämäni ensimmäinen kirjoneule, liekkisukat. Kamalat, rumat ja ehkä jopa tarvitsijan jalkaan epäsopivat.. Mutta tein kuitenkin :D


Tähän jalkaan sukka on liian iso, mutta niukin naukin sopiva mittojen mukaan ainakin sille tarvitsijalle.. Ja tosiaan. Eka kirjoneule. Parikin puuttuu :D . Kuvio löytyy Novitan sivuilta.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Apilapyjama

Eka kerta kansalaisopiston ompelupiiriä takana. Saaliina pyjama kuopukselle Deerdotin apilainterlockista, jonka ystävällisesti Terapiahuoneen Unikuu tilasi mullekkin joskus syksyllä. Siniset apilat valkoisella pohjalla odottaa vielä. Nam. 


Kuvasta pitää kyllä pyytää anteeksi, karsean näköinen kun en ymmärtänyt iskeä tuota pukua edes matolle suoraan. Ja Linuxin käyttökin vielä niin opettelussa, että en kuvankäsittelyä osaa tällä harrastaa ollenkaan. Tosin en oo aiemminkaan paljon osannut :D. Ja lisäksi vielä saattaa nuo housut olla takapuoli edessä, kun en erota vaikka miten tihrustan että missä kuvassa ne oli viimein oikeinpäin.. Kaava on kuitenkin yöpuvun kaava siitä Ottobresta, missä Night Owl yöpuku oli. Ihan satavarmaksi en nimeäkään muista :D Koko on kuitenkin 92 cm.

Mutta kivaa oli, leikkasin lisäksi molemmille pojille siellä paidat ja kasasin ne kotona, ovat vielä vailla päänteitä ja muita käänteitä. Oisin ommellut tuolla kansalaisopiston piirissä, mutta mustilla langoilla oleva saumuri teki niin hävyttömän rumaa jälkeä että en saattanut. Ensi viikko jääkin väliin kun työreissu suuntautuu juuri silloin laivalle Tukholmaan, mutta sitten taas, vielä 9 kertaa jäljellä, jippii!

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Laihdutuskuuri käynnissä

Hitaasti lähtee tämä laihari käyntiin.. Mutta sain sentään kuopukselle kiireellä eilen illalla tehtyä Myllymuksujen ruskeasta siilimerinovillaneuloksesta kalsarit ja lapaset. Kalsareiden kaavan nappasin Ottobrelta jostain muutaman vuoden takaisesta lehdestä, ja lapasiin katsoin mallia lehdestä 6/10, mutta suurensin kyllä rankasti. Kiirus tuli siksi, että tänään käytiin mäenlaskussa ja pitihän herran saada villaa päälleen viimeinkin. Kalsarit jäi kuvaamatta, ja tumpuista tuli niin rumat etten kehtaa edes esitellä :D Kalsaritkin onnistuin pilaamaan aloittamalla kuminauhakujan ompelemisen just edestä keskeltä.. Mutta ajattelin sitten että ne on vaan kalsarit.

Nyt pitäiskin päättää mitä ompelen tiistaina. Pojille paitoja vai kuopukselle yöpuvun.. Voisin leikata valmiiksi, kunhan saisin päätettyä kummin teen.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Vuosi käyntiin uuden kalenterin voimin

Vaikka ay-aktiivi olenkin, halusin silti Pardian kalenterille viksummat kannet. Olisin tehnyt työmaan kalenterille joka on astetta isompi kuin tuo, mutta kadotin sen ennen kuin ehdin ottaa käyttöön edes.. Ehkä se vuoden sisällä löytyy, saan heittää tuon lahjuksen taas kierrätykseen.

Kangas Hannan Kankaasta ihanaa kärpässienipuuvillaa. Ostin tuon syksyllä pussukoita varten, mutta en ole tehnyt kuin yhden tuosta. kankaiden vähennystä ei kyllä paljoa vielä tapahtunut, mutta alku se on tämäkin :D


sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Kaheksan killoo kankaita..

Näin vuoden alussa on tapana tehdä inventaario, eikö? Laskinpa ilokseni kankaat, ja onhan noita laatikoihin kertynyt. Nämä siis ihan viime aikaisia ostoja, erikseen on sitten marinoituvat kankaat..

Vaan tämmöstä sinne on kertynyt.

joustofrotee 1140 g
merinointerlock 425g
kuviollinen trikoo 1650g
yksivärinen trikoo 1540g
college 1040g
resori 890g
velour 895g
puuvillakankaat 465g

Näistä ois tarkotus nyt sitten lähteä vähentämään. Tilkut on mulla erikseen, nää on niitä vähän isompia paloja, joista saa jotain muutakin kuin boksereita aikaiseksi. Siinäpä sitä on tavoitetta, ja vähän uuden vuoden lupaustakin.

Hannan Kankaasta viimeksi tulleet metri joustaria ja olikohan siinä 60 cm resoria, ne tosiaan puuttuu tuosta, kun en yksinkertaisesti tiedä missä ne nyt tällä hetkellä on :D Ne etsitään ensitilassa.